Työni Espoon hyväksi jatkuu kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa

Olin ehdolla Espoon kaupunginvaltuustoon jatkokaudelle, koska haluan vaikuttaa siihen, että Espoossa on tulevaisuudessakin hyvä asua ja elää, opiskella, tehdä työtä ja yrittää – sekä tietenkin toteuttaa unelmiaan!

Kokoomus sai kesäkuun 2021 kuntavaaleissa Espoossa 28 paikkaa 75:stä, ja olen tyytyväinen, että 2336 äänellä tulin valituksi nyt jatkoon. Oma valtuustoryhmäni valitsi minut myös jatkamaan Espoon kaupunginhallituksessa, jossa on kaikkiaan 15 jäsentä.

Olen ollut Espoon kaupunginvaltuutettuna 17 vuotta, ja tänä aikana kaupunkimme on kasvanut paljon. Viime vuosina jopa niin paljon, että monia huolestuttaa kaupunkimme liian tiivis rakentaminen joillakin alueilla.

Espoossa parasta ovat ihmiset ja luonto. Jotta voimme pitää niistä molemmista hyvää huolta, on kaupungin talouden oltava hyvässä kunnossa.

Pian meitä espoolaisia on jo 300 000. Viime vuosina verotulomme eivät ole kasvaneet yhtä nopeasti kuin asukaslukumme. Ja jos tämänhetkisen hallituksen esittämä sote-uudistus menee läpi, rahojemme riittävyyteen liittyvät haasteet vain kasvavat entisestään. Mutta niistäkin selvitään, jos vain pidämme huolen siitä, että saamme tänne lisää yrityksiä, yrittäjiä ja työpaikkoja, joista saamme lisää elinvoimaa.

Minun visioni mukainen Espoo on viihtyisä, turvallinen ja inhimillinen. Se on kaupunki, jossa arki sujuu ja jossa huomioidaan myös tulevat sukupolvet. Päästötön energiantuotanto ja se, ettemme tuhlaa verorahoja, vaan käytämme ne järkevästi, ovat osa tätä vastuutamme tulevaisuudesta.

Kuntapolitiikka on yhteisistä asioistamme päättämistä.  Uudistukset eivät tapahdu hetkessä, vaan usein vaaditaan aktiivisuutta, pitkäjänteisyyttä ja sisukkuutta, että haluttu muutos todella näkyy käytännössä. Olipa kyse lisähoitajien saamisesta ikäihmisten kotihoitoon, homekoulujen korjauksista nopeammin, pientaloalueiden kaavoittamisesta ripeämmin tai liikuntapaikkojen riittävästä pysäköinnistä. Sujuva arki ja hyvä elämä koostuvat monista isoista ja pienistä asioista.

Omalla toiminnallani haluan luoda valoa ja positiivista otetta Espoon kehittämiseen!

Lisää ajatuksistani löydät osiosta: Kuntavaalit 2021

Toiminnastani kansanedustajana ja kannanottoni löydät myös näiltä sivulta.

Kiitos vielä kerran äänestäjille ja tukijoille.

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn