Synkkä sote-ennustus: Nykymallilla kustannuksia ei saada kuriin ikinä

Kokoomuksen Pia Kauman mukaan sote-uudistus ei ole parantanut hoitoonpääsyä eikä säästänyt kustannuksia.

– Sote-uudistus on ollut huono uudistus, kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma sanoo suoraan.

Kauma toteaa X-palvelun ketjussaan, ettei uudistus ole parantanut hoitoonpääsyä eikä säästänyt kustannuksia. Hänen mukaansa jo uudistusta kesällä 2021 tehtäessä tiedettiin, että kustannukset tulevat nousemaan ensimmäisinä vuosina. Suurimmiksi syiksi Kauma mainitsee palkkojen harmonisoinnin ylöspäin ja IT-järjestelmien kustannukset.

Valtiovarainministeriön eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle tekemän arvion perusteella palkankorotukset ovat olleet yleisen hintojen nousun ohella keskeinen syy hyvinvointialueiden menojen kovaan nousuun. Lausunnosta uutisoi ensin Iltalehti.

Ministeriö arvioi palkkojen nousseen hyvinvointialueilla viime vuonna kuusi prosenttia. Tänä vuonna palkat kasvavat vajaat viisi prosenttia ja ensi vuonna arviolta lähes seitsemän prosenttia.

– Myös se, että ”riittävän määrän” palveluista on oltava nimenomaan julkisen sektorin tuottamia on johtanut kalliiden vuokralääkärien käyttöön. Nyt kilpailuttamista eikä näin ollen laajempaa palvelujen tarjoajien joukkoa ole voitu hyödyntää tarpeeksi, Pia Kauma toteaa.

Kansanedustaja muistuttaa olleensa käsittelemässä uudistusta viime kaudella sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja talousvaliokunnassa ja käyneensä läpi useat asiantuntijakuulemiset. Kauma tarjoilee synkän ennusteen tulevasta.

– On mahdollista ja jopa todennäköistä, että sote-kustannuksia ei nykymallilla tulla saamaan kuriin ikinä.

Juttu julkaistu alun perin Verkkouutisissa.

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn